Pidemmän aikaa on noussut esiin kamalia lehtiarikkeleita raiskauksista sekä väkivaltatapauksista, mitä ihmiset ovat sitten yhdessä nostattaneet esille mm. facebookissa.
Melkein aina, joku neropatti on käynyt kommentoimassa jutun alle jotakin tähän tyyliin: ' ylläri, oliko edes ulkomaalaistaustainen?'
Minkä ihmeen takia tälläisissä kamalissa tapahtumissa ja uutisissa, ihmiset keskittyvät siihen, mistä maasta tekijä on? Muuttaako se uhrin tilannetta parempaan suuntaan, jos tekijä ei ole valkoihoinen ja naapuri?
Mielestäni ihmiset keskittyvät vihaamiseen liikaa. Keskittyvät vihan tunteeseen, eivätkä asioiden korjaamiseen. Kyllä meistä jokainen osaa olla sika ja saastainen ihminen, aivan varmasti, mutta kuka osaa katsoa näissäkin tapauksissa asiaa silmiin ja yrittää tehdä parannusta? Oikea ratkaisu ei ainakaan ole rasistisuus. Se ei johda mihinkään nyt eikä jatkossa.
Katsoin eilen illalla elokuvan La Rafle- Pariisin vainotut ja voin myöntää, että elokuva nostatti esiin niin surua kuin vihaakin.
Elokuva sijoittuu 1942 vuodelle, jolloin Pariisissa juutalaisten on pidettävä keltaista tähteä vasemman rinnan kohdalla, merkkinä juutalaisuudestaan. Tarina alkaa hetki hetkeltä kiristyä, juutalaisilta kielletään asioita ja heidän menojaan rajoitetaan. Lopulta langetetaan ulkonaliikkumies kiellot ja irtisanotaan juutalaisia viroistaan.
Heinäkuun 16 päivä Ranskan poliisi repii yöllä ihmiset pois kodeistaan. Lapset, miehet, naiset sekä vanhukset, terveydentilastaan huolimatta. Mukaan saa ottaa kahdelle päivälle ruoka-aineksia, sekä lämpimää vaatetta. 13 000 juutalaista kerätään kokoon pyöräilystadionille, ja näky on karmiva. Mukana on yli 4 000 lasta.
Parin päivän jälkeen, on siirron aika. Väki siirretään tavaravaunujunissa kohti leiriä.
Leirillä ollessaan ihmiset jaksavat olla onnellisia, koska ovat yhdessä perheensä kanssa. Sen jälkeen alkaa sietämätön julmuus. Miehet, naiset ja lapset erotetaan toisistaan.
Lasteja tulee ja menee, vaan määränpäästä ei ole kenelläkään tietoa. Lopulta lapset lähtevät viimeisenä leiriin jääneinä vanhempiensa luo. Osa ei muista enään sukunimeään, osa on sairaita ja kaikissa näkyy toivo siitä, että kohta he olisivat taas vanhempiensa turvassa.
Lopulta kerrotaan hoitohenkilökunnalle, joka leireissä toimi, ettei yksikään ole päässyt kertomaan uudesta paikasta. Ettei Idässä, mihin heitä siirrettiin, ollut juutalaisille alueita. Heidät kaikki tapettiin kaasulla.
Kaksi poikaa onnistuvat karkaamaan elokuvassa keskitysleiriltä ja kolme nähdään lopussa hengissä.
Elokuva oli pitkään aikaan taas niin raskas, etten tiedä pystyisinkö sitä valitsemaan ja katsomaan uudestaan. Toivon kuitenkin, että jokainen ottaisi ja katsoisi kyseisen elokuvan, jolloin saataisiin edes yksi tai kaksi ihmistä enempi ajattelemaan.
Kyseinen elokuva perustuu tositapahtumiin, ja monet ajattelevat varmasti, että se oli ennen. Mutta ei, mielestäni yksikään ihminen, joka haukkuu ja nimittelee toista uskontokuntaa rasistisesti, ei voi arvostella Hitleriä. Meidän keskuudessamme tänäkin päivänä, on ihmisiä jotka ajattelevat samoin kuin tuo hullu mies. Ja se on sairasta.
Lopettakaa ihmiset vihaaminen, koska sillä emme saavuta yhtään mitään.
Kuvat Google/La Rafle movie
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti