Särö

Viime ajat on olleet karmivia. Tuntuu että on kylmä ja tunteeton, mutta jokin pieni myrsky sisällä satuttaa koko ajan. Ovatko ne tunteita? Surua, riittämättömyyden tunteita vai pettymystä itseäni kohtaan?

Tällä hetkellä ei ole uskoa huomiseen, siihen, että jaksan hymyillä asiakkaalle. Siihen, että jaksan vastata lempeästi tyhmiin kysymyksiin. Siihen, että jaksan nousta sängystä aamulla. Pitkän matkan aikana on tullut liikaa muutoksia. Ihmiset, joita tarvitsin päivittäin, eivät ole enään täällä. Ei fyysisesti, eikä henkisesti. Mihin kaikki ovat kadonneet? Vai olenko minä se, joka on kadonnut? Ottanut etäisyyttä muihin ja vetänyt kylmän ulkokuoren eteen?

Jokin selviytymismekanismi tämä selvästi on, koska en ole pystynyt olemaan laisinkaan oma itseni. Nautin työstäni ja ihmisistä, mutta tällä hetkellä nekin tuntuvat pakkopullalta. En jaksa. Koska en pysty olemaan oma iloinen itseni, en halua olla ollenkaan.

Tein itse ratkaisuni elämän suhteen, ja nyt jyrkänteeltä hyppäämisen jälkeen on turha miettiä, sattuuko pudotus, tai että olisiko pitänyt jäädä sittenkin jyrkänteen reunalle? Työnsikö joku minut alas vai juoksinko itse lisää vauhtia kohti hyppyä?

Ongelmani on, etten osaa olla tässä päivässä. En osaa nauttia tämän päivän asioista ja fiilistellä sitä tunnetta, joka minulla nyt on. Huolehdin menneen haavoista tai huomisen huolista. Pelkäsin että tilanne ei olisi erilainen tahtomallani tavalla kymmenen vuoden päästä. Ja ennaltaehkäisin tilanteen. Ennaltaehkäisin? Voitinko tässä aikaa omaan elämääni vai kaivoinko vain syvän kuopan johon uppoan? 

Liian paljon kysymyksiä ja liian paljon asioita jotka täytyy rakentaa uudelleen. 

Toivon että en tuottanut pettymystä. Ja että tärkeät ihmiset ymmärtäisivät päätökseni, vaikkeivat olisikaan täällä keskuudessamme niitä näkemässä. Anteeksi. 

Edistystä!

Pahoittelut hiljaisuuseloni jälleen kerran.. Ei oo hyvä merkki, että joka kerta pitää potea ensimmäisenä huonoa omaatuntoa siitä, kun ei ole kirjoittanut. Heh. Yritän petrata jatkossa. 

En ole nyt vähiin aikoihin taas kirjoitellut Kaapon kuulumisista, mutta iloksenne voin kertoa että edistystä on huomattavasti! Oltiin viime sunnuntaina K:n kanssa ratsastelemassa, niin että siskoni Juliakin oli mukana. (Jonka piti räpsiä kuvia ratsastuksesta, mutta joka sitten jäi.. :( ) Lähdettiin reippaasti ensiksi maastoon, kiertämään meidän vakiopitkä maastolenkki. Kaapo oli virtapiirinä tapansa mukaisesti ja täynnä positiivista pörinäenergiaa, joka saa minut aina hymyilemään.

Maastossa kokeiltiin ensimmäistä kertaa kunnon samoilua. Koska Kaapo tuntuu olevan kömpelö mammutti jaloistaan - päätettiin lähteä ihan keskelle metsikkoa ylä-ala-mäkiin yrittämään onnea. Minulla oli kirjaimellisesti länkkäri-fiilis, kun annoin ohjat kaulalle ja pidin vain oikean käden varassa ohjat ilmassa. Jotenkin hevosen liikkeisiinkin pääsi istumaan paremmin ja syvemmälle, kun ei ollut ohjastuntumaa laisinkaan. Muutenkin pyrin pitämään Kaapon kanssa aina mahdollisimman pitkää ohjaa ja puolipidätteitä sekä istuntaa, ettei se jyrä-tyylisenä joudu kiskomaan köydenvetoa kanssani. Sillä se ei ole nättiä kenenkään mielestä.

Maastosamoiluun palatakseni, Kaapo yllätti minut positiivisesti parin kompuroinnin jälkeen, se joutui (varmaan ensimmäistä kertaa elämässään,heh) keskittymään jokaiseen askeleeseensa ja se oli mahtavaa. Samoilun päätteeksi mentiin takaisin maastotielle ja lopulta lehmien ohi. OHO. Noin kaksikymmentä lehmää mylvi ja ulvoi kuin dinosaurukset, kun näkivät meidät Kaapon kanssa. Herralla tutisi jalat niin, että uskalsin hetken jo pelätä pahinta. Selviydyttiin tilanteesta kuitenkin voittajina ja ohitettiin lehmät nätisti. 

Lopuksi mentiin pellolle ravailemaan ympyröitä. Jälleen samalla periaatteella kuin aiemmin, minä käytän vain ulko-ohjan tukea ja loput tapahtuu istunnalla sekä kurveissa sisäohjan ja ulko-ohjan puolipidätteellä. Sain Kaapon kaartamaan kaulaansa alas ja venyttämään selkäänsä. Ja muutamat ympyrät me menimme uskokaa tai älkää koottua ja hallittua ravia. Se oli mahtavaa. Herra ei tiennyt ihan miten polkea ja minne, mutta kyllä se liike takaa lähti ja jytinällä lähtikin. Ylläpito oli vaikein osuus ja heti onnistumisen jälkeen otinkin ravin pois. 

Mahtava onnistumisen tunne :) Hyvä me! Sen jälkeen suihkuttelut letkulla ja laitumelle syömään mussuttamaan vihreää.

30.8. Keskiviikko

Hain Kaapon laitumelta, annoin sen syödä vapaana ja laitoin kimpsut kampsut päälle. Minua itketti, koko päivä oli kaikin puolin surullinen, kylmä ja myllertävä. Kaapo jos joku sai minut paremmalle päälle. Sen sympaattinen olemus, ne silmät, aasin hörökorvat ja ilme jolla se minua katsoo. Sen täytyy olla rakkautta. Niin se on. 

Nousin selkään ilman kypärää, en halunnut pistää sitä päähäni tällä kertaa, koska olo oli muutenkin tukahtunut. Lähdettiin maastoon. Olo oli huojentunut jo heti selkäännousun jälkeen huomattavasti. Lähdimme kokeilemaan uutta metsäautotietä, suoraa pitkää pätkää jossa oli matkalla jos jonkinmoista risukkoa, puuta ja lätäkköä esteenä. Tämä oli koettelemus Kaapolle, ja hyvinhän siitä selvittiin. Risukoita päin puskettiin ja minä pidin huolen,ettei ne läiskäse hepan persuuksille. 

Maasto meni kaikin puolin hyvin ja saatiin samoilla sekä ravailla pitkiä pitkiä pätkiä vailla huolia. Ne me jätettiin pihaan. Oli asteen pidempi ja rankempi maasto kuin yleensä, ja kokeilin nyt Kaapon sekä samalla minun omaa kestävyyttä pitkillä ravisuorilla. Ja hengissä mutta hikisinä selvittiin. Miljoonan hirvikärpäsen saattelemana. Hyi. 

Lopuksi pienet ravit pellolla rutiininomaisesti ja sitten takaisin kotio. Nappasin Kaapon ja Missyn mukaani, sekä lähdin samaiselle pellolle ilman varusteita. Se on niin ihanan vihreä ja hyväruohoinen, että sinne oli pakko saada Kaapo syömään. 

Autuus, mistä se koostuu? -Siitä että koira on vapaana makaamassa vieressä, kun itse makaat katse kohti taivasta nurmella, ja vain vapaana syövän hevosen rouskutus rikkoo hiljaisuuden. 

'Mom, i'm coming...'

Heluna-lehmä hei!

Tämän tahdon muistaa aina, juuri tämän hetken. Se merkitsi minulle niin paljon ja antoi lisävoimia tuleville päiville. 

Sitten lähdettiinkin 'kotio päin'.

Viikonloppuna on nyt sitten Kaapolla muutto edessä. Päästään tutulleni Marille, jossa olimme aikoinaan Lounan kanssa. Innolla odotan, miten hommat lähtevät sujumaan talliympäristössä Kaapon kanssa. 

Hööksin paketti & Tykinkuula

Torstaina saapui vihdoista viimein Hööksin paketti postiin. Kävin hakemassa sen Suskun kanssa, mutta jouduin odottamaan perjantaihin (eiliseen), että pääsisin testailemaan loimia Kaapolle. Nyt tässä alkuun heti paketin sisältö kuvineen: 

Thermomasterin talviloimi + kaulakappale

Showmasterin talliloimi ja uusi heijastinriimu syksyä varten

Showmasterin tarjous-talliloimi

Thermomasterin sadeloimi

Kaikki loimet oli kokoa 155 ja pelästyin etenkin toppaloimen kohdalla sen suurta kokoa. Mutta, on mulla näköjään suuri Kaapokin. Kuvissa ei ole sitten yhdessäkään jalkaremmejä laitettuna kiinni, joten kamalan tyköistuvilta eivät näytä takaa. Meillä kun oli aika mukavan helteinen päivä eilen, ja loimet oli tasan näiden kuvien oton ajan päällä ja sitten pois. :)

Sitten päästiin eilen pellolle työskentelemään Kaapon kanssa pienen tauon ja minun kipeänä olon jälkeen. Tunsin jo varusteita laittaessa, että herralle on kertynyt oikein kunnon äijäenergiat päälle ja että meno olisi varmasti hurjaa.. 

Tarkoituksena oli saada Kaapo toimimaan ravissa ympyrällä molempiin suuntiin näpsäkästi ja samalla harjoittelin itse ulkokäden tuntuman pitämistä, ja vielä tarkemmin otettuna, sisäkäden irtipitoa. Tulee niin usein ratsastettua sisältä liian tiukalla ohjasotteella, ettei muista keskittyä ollenkaan istuntaan ja muihin tärkeisiin asioihin. Niinpä nyt mentiin ilman sisäohjan tukea ja pelkällä istunnalla, ulko-ohjalla ja pohkeella. Ja hienosti meni. 

Oikein yllätyin kuinka vastaanottavaisella päällä Kaapo oli. Sitten olikin vuorossa menoa ja melskettä... kirjaimellisesti... 

Tässä nyt näkyy hiukan sitä, miten tykinsuusta tää herra oikeasti lähtee. Edelliskerroilla, vaikka meno onkin ollut hurjaa, ollaan aina yhteistuumin saatu vauhti nätisti pois. Mutta nyt olikin toinen ääni kellossa. Vauhti oli niin järkyttävä, että mentiin pellon toiseen päähän (pelkäsin jo, että törmätään autoon, joka oli pellon laidalla) ja että en saisi herraa pysähtymään tarpeeksi ajoissa. No, me sitten tyylikkäästi lähdimme sekavassa mielentilassa kohti tallia, niin että Kaapo steppasi ja näki pieniä paholaisia ympäri ämpäri. 

Annoin pitkää ohjaa, rauhoittelin ja sanoin ettei hätää, se meni hyvin. Yritin kääntää Kaapon takaisin samaiselle pellolle, mutta K oli niin sekaisin, että yritti pakittaa ojaan, eikä suostunut menemään millään eteenpäin. Pieni ärähdys selästä käsin, sen jälkeen pitkät löysät ohjat, jalat pois jalustimelta ja jolkottelemaan pitkät pitkät loppukäynnit pellolle. Huh, hengissä selvittiin molemmat. Loppuun vielä ravipätkiä suoralla ja sitten tallille pesulle.

Hiukan näyttää Kn turpaosio isolle, kun niskasta riimu niin kireällä :D

Sitten oli vuorossa tosiaan pesu ja venytykset laitumella..

Venyttelyjen jälkeen Kaapo meni piehtaroimaan ja nappasi parit spurtit kavereiden kanssa..

Kunnes iski väsy :) ..

Pitäis olla ainakin aika kuvarikas kirjoitus tällä kertaa :) toivottavasti ei tullut liian pitkä!

Aamulenkki

Koska meillä nyt on täällä 'kotopuolessa' tilanne ollut aika huono viime aikoina, on se tunnetusti vaikuttanut myös Missyyn. No, koska meidän mielestä hauva on ollut viime aikoina kovin apaattinen, oon nyt yrittänyt joka vapaapäivä käydä oman kuntoni mukaan sen kanssa mahdollisimman pitkiä ja monipuolisia lenkkejä. 

Parina kertana on tuntunut, että se vaan laahustaa pää kohti maata perässä, mutta tänään oli toinen ääni kellossa. Me mentiin rannalle räpsimään kuvia ja Missy uskaltautui uimaan, sen jälkeen vesipeto ei olisi millään malttanut vedestä pysyä poissa ja pian mulla olikin taas tuttu sekopää-Missy seurana, jota olin jo kovasti kaivannut. 

Nyt se pörisee tossa maassa kerällä tyytyväisenä. Tässä kuvia lenkiltä..