Tällä hetkellä ei ole uskoa huomiseen, siihen, että jaksan hymyillä asiakkaalle. Siihen, että jaksan vastata lempeästi tyhmiin kysymyksiin. Siihen, että jaksan nousta sängystä aamulla. Pitkän matkan aikana on tullut liikaa muutoksia. Ihmiset, joita tarvitsin päivittäin, eivät ole enään täällä. Ei fyysisesti, eikä henkisesti. Mihin kaikki ovat kadonneet? Vai olenko minä se, joka on kadonnut? Ottanut etäisyyttä muihin ja vetänyt kylmän ulkokuoren eteen?
Jokin selviytymismekanismi tämä selvästi on, koska en ole pystynyt olemaan laisinkaan oma itseni. Nautin työstäni ja ihmisistä, mutta tällä hetkellä nekin tuntuvat pakkopullalta. En jaksa. Koska en pysty olemaan oma iloinen itseni, en halua olla ollenkaan.
Tein itse ratkaisuni elämän suhteen, ja nyt jyrkänteeltä hyppäämisen jälkeen on turha miettiä, sattuuko pudotus, tai että olisiko pitänyt jäädä sittenkin jyrkänteen reunalle? Työnsikö joku minut alas vai juoksinko itse lisää vauhtia kohti hyppyä?
Ongelmani on, etten osaa olla tässä päivässä. En osaa nauttia tämän päivän asioista ja fiilistellä sitä tunnetta, joka minulla nyt on. Huolehdin menneen haavoista tai huomisen huolista. Pelkäsin että tilanne ei olisi erilainen tahtomallani tavalla kymmenen vuoden päästä. Ja ennaltaehkäisin tilanteen. Ennaltaehkäisin? Voitinko tässä aikaa omaan elämääni vai kaivoinko vain syvän kuopan johon uppoan?
Liian paljon kysymyksiä ja liian paljon asioita jotka täytyy rakentaa uudelleen.
Toivon että en tuottanut pettymystä. Ja että tärkeät ihmiset ymmärtäisivät päätökseni, vaikkeivat olisikaan täällä keskuudessamme niitä näkemässä. Anteeksi.
Voi Jonna,
VastaaPoistaEt usko, mutta se helpottaa!
Ja mitä sitä murehtimaan mennyttä tai tulevaa, se tulee mitä on tullakseen. Nyt käyt Kaapoilemassa vaan niin paljon kuin ehdit, hevosta parempaa opettajaa hetkessä elämiseen ei ole olemassakaan.
Ja usko nyt itseesi ja niihin omiin päätöksiin, ei kukaan muu voi tietää mitä sinä haluat tai mikä on sinulle parhaaksi.
..Ja hei, mulle voi aina soittaa. :)
<3
eikun hepan selkään ja metsään samoilemaan niinku oot tehnytkin <: älä laita itsellesi suorituspaineita elämän siihen liittyvien isojen päätöksien suhteen, asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella <: tosi ystävät löydät viereltä, ne on ihmisiä joille voit aina puhua asioita ilman että tarvitsee koko ajan ajatella miten ne pitäisi ilmaista tai sanoa. Laita murheet nurkkaan romukoppaan ja istu kopan päälle :) luota itseesi, sinä tiedät parhaiten mitä haluat tulevaisuudelta ja ajattelia unelmiasi, sillä onhan unelmat tehty toteutettaviksi ;) uskalla elää täysin rinnoin, välillä rapatessa roiskuu mutta sitten on niin tarkoitettu <: kaikki ihmissuhteet eivät vaan kestä kasvamista. Tsemppiä!<3
VastaaPoistaMyös täti on täällä -saa soittaa ja vaikka tulla käymään milloin vaan siltä tuntuu.
VastaaPoista" jonain päivänä olen kuin puu. Tuuli huojuu oksissani. Ja olen vahva ja kaunis. Kaikkina vuodenaikoina "
Elämä kantaa ja lopulta huomaat että paskat kokemukset vahvistavat.
<3
p.s toi Putron biisi on maailman ihanin.
Ihan näin yleisesti iso kiitos kaikille tsemppiviesteistä :) Kyllä tää blogiin itkeminen helpotti jo kummasti ja teidän kaikkien pirtsakat viestit entisestään! <3
VastaaPoista