Minulle tuli paha olo, erittäin paha olo.
Kuinka monesti olinkaan hävennyt isoäitiäni? Kuinka usein puhunut hänelle rumasti? Kuinka useasti hiljentänyt puhelun, hänen yrittäessään tavoittaa minua? ...
Kun yöllä jouduimme viemään hänet liukastumisen takia sairaalaan, minä tajusin. Tajusin, että hän on yhä se sama ihminen, joka minulle pienenä rakenteli majoja. Hän oli yhä se, jonka kanssa nukuimme alakerran puuvarastossa kesällä, muualla ollessa liian kuuma. Mikä oli muuttunut? Olinko minä muuttunut? Vai vain ajattelumaailmani? Oliko hänestä tullut vanha?
Lopulta päädyin vastaukseen; ei sen väliä. Tein päätöksen, että niin kauan kuin mummoni on vielä luonamme, minä muutan tapani. Vastaan puheluun,kun sen huomaan. AINA. Jos jokin hänen tekemänsä tai sanomansa ärsyttää, hymyilen ja puren hammasta. AINA. Kun hän tarvitsee minua, olen siinä.. AINA.
Pölyjä pyyhkiessä jäin katsomaan kainosti valokuvia vitriinissä. Kuinka moni heistä oli jo nukkunut pois? Osa vanhuuteen, osa tapaturmien tai sairauksien vuoksi. Miksi kaikkea pitäisi arvostaa vasta sitten kun sen menettää? Muutin ajattelumaailmaani tänään. Toivon että myös sinä joka tätä luet, teet sen ennen kuin on liian myöhäistä.
Odotan innolla, että mummoni pääsee sairaalasta ja aion mennä häntä katsomaan. Tekemään jotain kivaa, ihan niin kuin pikkutyttönäkin.
Haluan myös toivoa, että hän ilahtui tänään nähdessään meidät sairaalassa, vaikkakin oli normaali 'humoristisen koppava oma itsensä'.
Sitten vähemmän syvällisiin asioihin.. Tänään innostuin räpsimään kuvia meidän asunnostamme siskoni järkkärillä. Pistän siispä muutaman tänne 'loppukevennykseksi'.
Nescafe Dolce Gusto Chococcino |
IKEAn lamppu |
Hyvää yötä! <3: Jo
Jonna- rakas. Ihana kirjoitus. Järkevää... <3 t. Mari
VastaaPoistaIhana ylläri kun täällä on kommentteja paljon <3
Poista