Voi Louna Louna

Olen nyt tallinvaihto- ilmoituksen jälkeen miettinyt ummet ja lammet läpi päässäni. Ja yrittänyt syrjäyttää omat tuntemukseni ja tarpeeni Lounan parhaan vuoksi. Se on vaikeampaa kuin sen blogiin kirjoitus. Minä, joka olen niin itseriittoinen ihminen ja ajattelen vain omaa napaani. No, silloin tällöin vähän teidän muidenkin! ;) 


Otin yhteyttä eilen hevostalli.netin palstalta yhteen ilmoituksen jättäneeseen naiseen. Siispä en ole vielä heittänyt toivoa menemään. Valehtelin juuri. Heitinpäs, mutta se tapahtui onneksi unessa.


.. Iltaisin nukkumaan mennessä nämä päivän tapahtumat tulee mieleen vielä, ja viidessä minuutissa olen ehtinyt jo miettiä ainakin 5 eri loppua tapahtumiin. Uniini tuli nyt yksi niistä.


Asuin jossain syrjäisessä talossa, kaikki oli pimeää. Yht'äkkiä entisen tallipaikan omistaja tuli avaamaan jonkun pienen pirtin oven ja pyysi aamupalalle. No, syötiin siinä aamupalaa ja tämä Kati (nimi eri kuin todellisuudessa) sanoi; 'Olet ostanut sian säkissä. Minkä ihmeen takia et myisi Lounaa? tosin, tuskin sitä kukaan haluaisi ostaa.' Siihen minä en vastannut mitään, kiitin aamupalasta ja lähdin ulos. 
Menin talliin katsomaan Lounaa, ja se näytti niin ruipelolta ja huonovointiselta (mitä ei onneksi ole siis todellisuudessa) ja ajattelin, kai minä sen annan pois. Ei sen ole hyvä minullakaan olla. Pian joku nuori tyttö tuli ja talutti Lounan pois. Hevosen katse, se pisti rintaani ihan heräämiseen asti. Se ei tulisi ikinä antamaan anteeksti, että annoin sen pois ja vielä ventovieraalle. 


Hätkähdin unesta, mutta olin niin väsynyt, että jatkoin nukkumista ja päädyin samaan uneen. 


Unessani olin ryytynyt näky, hiukseni olivat harmaat ja kulahtaneet, päälläni oli rikkinäiset vaatteet ja ulkona oli kylmä. Hain kauempaa päivän postia ja huomasin että tielle tuli kirkasta. Vaikka ympärillä muutoin olikin pimeää. Sitten kuulin kavion kopseet, tasaiset ja pehmeät. 
Se oli Louna, sen harja oli kasvanut pitkäksi ja siitä kuulsi punaista. Se näytti niin mahtavalta, kerrassaan henkeä salpaavalta olennolta. Lounan selässä oli tuo sama tyttö, joka sen oli hakenut itselleen. 
Tyttö pysäytti Lounan viereeni, kumartui satulasta ja kuiskasi korvaani; 'Sinä petit sen luottamuksen ja annoit periksi, minä tein siitä taas itsevarman ja terveen hevosen'. Louna ei tunnistanut minua, ei edes vilkaissut. Ja hetkessä Louna sekä tyttö olivat poissa.  
Sitten heräsin. Huh, kamala uni. 


Niinpä päätin, että EI, vielä ei kannata antaa periksi. Lauantaina katsomaan uutta tallipaikkaa tammalle, jospa tämä tästä vielä lähtisi 'käyntiin'. Onneksi minulla on tukiverkosto ympärillä <3