Rääkkitunti

Eilen tuli lähdettyä kolmisen jälkeen Suvin matkaan. Keli oli mitä upein ja kesäsin! Suunnattiin ensin katsomaan toiselle tallille Suvin Nette-tammaa. Rakastuin. Ihan totaalisesti. 


Koko iso n. neljänkymmenen hepan talli oli täynnä toinen toistaan hienompia ja ylväämpiä hevosia jotka olivat kuin saduista. Suvi haki Neten tarhasta ja vei karsinaan (käytäviä pitkin jossa meinasin eksyä) eli mukavaan ja hyvällä näköalalla varustettuun kulmayksiöön. Siinä sitten ihailin vaan Neten rakennetta, korvia jotka pysyivät ystävällisesti höröllä koko aika ja ennen kaikkea sitä, kuinka se antoi Suvin harjata ja liikkua vierellään, vaikka söi heinää samalla. (tässä tilanteessa, jos hevonen olisi ollut louna, joku olisi juossut karkuun karsinasta) 


Sitten mentiin kentälle ja voi apua.. MULLA TIRAHTI KYYNEL, joo, nyt se tuli sanottua. En tiedä miten alas Lounan kanssa on pitänyt painua, mutta nyt tiedän että kaikella on tarkoituksensa. Pienen pienet hienot hetket tuntuu multimaalisesti paremmilta kuin ennen. Olin aidosti iloissani ja koskettunut siitä, miten näin ja pystyin melkein jopa koskettamaan Neten ja Suvin yhteyden. Se oli jotain niin hienoa. 


Kun pienehkö harjoitushetki oli ohi, vietiin Nette vielä tarhaan nauttimaan auringosta ja lähdettiin kohti Lounan tallia. 


Perillä oli jälleen kerran haasteita edessä, olin miltei polvia myöten kurassa kun hain Lounan tarhasta. Haha. Sitten viikon tauon jälkeen puunaus, jalkojen pesu ja minä selkään. Nyt oli kokeilussa myös lampaantalja-alunen. Alkuhässäkkä oli taas jos jonkinmoista. Oma keskittyminen herpaantui selkään nousussa, kun tallipihassa oli viisi silmäparia tarkastelemassa tilannetta ja Louna pyöri ja hyöri minkä ehti. 


Selkään päästyä tuli pieni iloinen pyrähdys? jälleen kerran ja sitten tilanne oli ohi, yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Suvi kysäisi heti iloisesti saako pitää tuntia meille? -No totta hemmetissä! En muista milloin viimeksi olisin saanut olla ratsastustunnilla! Koko Louna-aika on mennyt siihen että keskityn vaan ja ainoastaan hevoseen, enkä yhtään omaan ratsastamiseen. Niinpä rääkki alkoi...


Kädet olivat päivän teemana, huonon istuntani, jalkojen ja katseen ohella :) haha 
Louna meni niin kiemurassa kun olla ja voi, ja minä roikuin sisäohjassa jostain kumman syystä jatkuvasti. Suvin karjuessa kädet, löi pää jo tyhjää. Liikaa liikkuvia osia yhtä aikaa.. 
Otettiin ravia ja se sujui ihan hyvin, ottaen huomioon että tein varmaan tuplaten töitä keventääkseni edes jotenkin, koska jalustimet olivat kahdella lenkillä ja silti ne tuntuivat olevan lähellä, mutta niiiin kaukana. 


Ravit sujui muuten hyvin, mutta Louna päätti että yläoikealle portille ja vauhdilla, sitten seis siihen. Pari ekaa kertaa pysähdyttiin siihen, koska en saanut käyttää siis sisäohjaa lainkaan. Lopulta tajusin, että olen ollut niin keskittynyt Suvin kommentteihin, etten ole käyttänyt ääniapuja yhtään. Sitten tuli hieno karjaisu ja neiti jatkoi matkaa kun pommin suusta! Hah. 


Nostettiin ensimmäiset laukat ikinä sitten Lounan kanssa samalla.. välillä tippui raviksi ja välillä nousi suht koht nätti, vaikkakin aiiivan liian nopea ja ei hillitty laukka, mutta ideana oli kirjaimellisesti kulkea ETEENPÄIN. Ja se onnistui. Vihdoin. 


Pian tuntimme alkoi lähenemään loppua ja otettiin enään loppukäynnit pitkillä ohjilla. Louna toimi kuin toimikin 'ratsastustunti-heppana' ja selvisi siitä omalla arvoasteikolla hyvin! Vaikkakin Suvi oli topakkana tätinä kentän laidalla ja joutui huomauttamaan koko ajan jostakin, oli mulla tunnin jälkeen masokistisen hyvä fiilis. Pitkästä aikaa sai/piti keskittyä omaan tekemiseen, eikä hevoseen. Se tuntui olevan näin pitkän tauon jälkeen hakusessa, mutta kyllä tää tästä! Huh, kuuma oli! Kiitos Suville ruoskinnasta :--)


Ja vielä piti lisätä, nyt on perse ja sisäreidet hellänä!