Ja ihan vaan, jotta kaikkien teidän ihanien ei tarvitse luulla, että maa on minut nielaissut, minulla on teille kerrottavaa. Olen nyt kesäksi haalinut itselleni yhteensä kolme eri työpaikkaa. Kyllä, kolme. Kyllä, hyvästi heppakesä ja vielä kerran, - Kyllä, hyvästi auringonotto ja festarit.
Kerron nyt hiukan työpaikoistani lyhyesti ja pintapuolisesti. Olen edelleen jatkanut henkilökohtaisen avustajan töitäni saman avustettavan luona, koska yksinkertaisesti koen työn olevan niin palkitsevaa. Saan päivittäin kiitosta työnantajaltani ja huomaan että työpanostani tarvitaan ja siitä on oikeasti apua.
Tää on nykyään perus väsynyt-ilme :D |
Kaiken kukkuraksi aloitin lounasravintola,- ja juhlapitopalvelupaikassa työt. Jo aikaisemmin olen kerran kyseiseen paikkaan hakenut työharjotteluun koulun kautta, paikkojen kuitenkin olleen täynnä. Silloin minulla heräsi jo pienen pieni kiinnostus juhlapalveluun kokonaisuudessaan. Toimin pääosin keikkaduunarina tällä hetkellä, olen nyt ollut mukana häissä, pöytiin tarjoilussa ja parissa pienehkössä muussa tilaisuudessa.
Kyseisessä työssä mua kiehtoo se, etten tiedä aamulla herätessäni mitään tulevasta päivästä. Mut viedään paikan päälle ja homma lähtee pyörimään.. tilanteen mukaan. Siinäkin pidän fiiliksestä, kun pääsen ikään kuin tilanteen herraksi ja jotenkin kutenkin saan kaiken handlattua.
Yksi ainut ihana sunnuntai, kun mulla ei ollut töitä ja aurinkokin paistoi! |
Lounan kanssa ei olla nyt oikein edistytty, eikä otettu takapakkia. Pistin neidin nyt 'hiljaismyyntiin' jos joku kiva tyyppi sattuisi kohdalle, ja jos ei.. niin sitten taitaa L joutua vihreämmille niityille. Uskon että sen kanssa ei tuu homma vaan toimimaan tän paremmin (meillä siis) ja ollaan aika törmäyskurssilla kaikin puolin.
Pitkään jaksoin yrittää ja kokeilla omasta mielestäni aika lailla kaikkea, mutta kun ei niin ei. Ton heppailun kuuluis kumminkin (tolla budjetilla) olla edes silloin tällöin mukavaa touhua, ja ikävä kyllä niinkuin hyvä ystävä sanoi, ne kerrat on sormilla laskettavissa vuoden sisässä.
Joten, eipä siitä sen enempää.. Yrittäkää nauttia auringosta munkin puolesta! Adios! B)
ai misä lentokentällä oot ?8)
VastaaPoistaKiitos mielenkiinnosta, mutta joudun olemaan vaastaamatta kysymykseesi, koska kyseessä on kuitenkin huomattavasti pienempi lentokenttä kuin Helsinki-Vantaa esimerkiksi :) Jos olet oikein fiksu kaveri, niin pystyt sen kyllä itsekkin päättelemään!
PoistaAurinkoista kesää! :)
millon tulee siitä pikku kissasta kuvia ! :>
VastaaPoistaHei! Simbaa kävin juuri sunnuntaina katsomassa ja voi että mikä möhkäle siitä olikaan tullut! :)
PoistaIso kuin mikä, ja niin hellyyttävä tapaus <3
Laitanpas tuumasta toimeen ja teen pienen (yritän ainakin) kuvapostauksen heti seuraavaksi, jotta pääset kurkkaamaan miten iso kolli se jo on :)
Ihanaa Kesää sulle!