Naistenpäivä-kimppu |
Oho, tätä ei ole hetkeen tullut tehtyä. Pistin koneellisen pyykkiä pyörimään ja riisuin vaatteet pois sekä pistin pannan päähän & hiukset nutturalle. Kylppärissä kiillotin ihan kaikki pienimmätkin hanan, suihkun ja putkien yksityiskohdat kiiltäviksi sekä leikin hengelläni. Pyykkikone pestä jyllytti vieressä ja minä idioottina suihkuttelin suihkulla niin pesukonetta kuin sen ala,- ja takaosaakin. Hui, tajusin lopulta jännittävän tilanteen vasta siinä vaiheessa, kun kylppärin lattialla oli pari cm vettä joka puolella. No, onneksi mitään ei tapahtunut ja rakkauspakkaus ei löydä minua kotiin tullessaan ilko alasti kylppäristä käppyräasennossa. :)
Vessan puunauksen jälkeen siivosin jääkaapin, irrottelin siis irti lähtevät osat, pesin ne ja järkkäilin muuten. Sitten imuroin, laitoin pyykit kuivumaan ja pyyhin pölyt. Sekä supsuttelin ihanaa keväistä lilja-tuoksua tänne! Ihanaa olla puhtaassa ja raikkaassa kodissa.
Unohdin muuten mainita, että tänään on meidän 3-vuotispäivä! Siispä sen verran on tultu nyt sitten jo yhteistä taivalta kuljettua, mikä on mielestäni vieläkin erittäin hassua, olinhan ennen tätä parisuhdetta erittäin vannoutunut ikisinkku ja hauskanpitäjä. Nykyään minusta on tullut tylsä 'koti-mamma' jonka ainoa into on eläimet ja tämä vasta alkanut blogi. Pakko mainita myös se, että sain Jusulta ensimmäistä kertaa elämässäni kukkia eilen naistenpäivän kunniaksi :) Söpöä. Nyt odottelen tässä että J tulee töistä ja lähdetään syömään ulos, sekä hakemaan herkkuja ja leffaa kotiin. Näin mukavasti ja arkisesti tänä vuonna. Niin ja hyvää myöhästynyttä naistenpäivää kaikille ihanille naisille!
Lopuksi vielä päivitetyt kuvat Nikita-pupusta ja Missystä. Ja vielä tarkennusta, Nikita on siis vajaa kaksikiloinen, eli normaalipainoinen kääpiöluppa lisähöysteenä söpöllä kaksoisleualla :)
Missy |
Nikita |
Voikun Missy on ihana !! Ja Nikita myös :) Ootpa ollu ahkera tyttö ;) !!
VastaaPoistaHaha. Kyllä, kirjaimellisesti leikin tuhkimoa! :)
Poista