Risteyksessä

Huh, mikä yö takana. Tuli otettua kai hippunen liikaa relaksoivaa tohon rintalihakseen ja siitä seurasikin superhyperaktiivinen yö! Olin menossa hyvissä ajoin nukkumaan, mutta homma meni ihan pyörimiseksi ja aloin kokkaamaan. Tein lähinnä Jusulle evästä siis töihin. Yöllä tuli kuunneltua jos jonkinmoista bilehile-biisiä ja nyt täytyy myöntää että viimeiset pari viikkoa on saanut pääkopan aikalailla sekaisin. Välillä tulee sellainen olo, kuin olisi hukassa. 


Tuleeko kenellekkään muulle ikinä sellaista olotilaa, että tekisi mieli juosta niin kamalaa vauhtia karkuun omia ajatuksiaan, ettei voi sanoin kuvailla? Viime yönä mulle tuli sellainen fiilis jälleen kerran. Ja koska oon tälläinen pohtijatyyppi, mun pitäis antaa varmasti asioiden olla ja jatkaa eteenpäin, mutta silti tietyt jutut kummittelee pääkopassa ja tulee aika ajoin esille. Myös tää ihana kevään hurmos on kai saanut vähäsen päätä pyörälle kaikin puolin ja joka suuntaan :) Näin se vaan on. 


En tiedä ihan tarkalleen onko näitä ajatuksia tänne järkevä kirjoittaa, kun lukijajoukkoihin kuuluu silloin tällöin myös oma isä, mutta tälläinen oon ja jos sitä ei kestä niin se taitaa olla sitten jokaisen oma päätös. 


Syvällisemmin ajateltuna, nyt parin viime viikon aikana on tullut jälleen kerran vastaan tuttavia ns. 'entisestä elämästä' ehkä jopa muutama liikaa. Nyt niiden kanssa juttelu ja yhteydessä olo on saanut miettimään sitä, oonko tämän hetkiseen tilanteeseeni tyytyväinen. Joka toinen päivä olen ja joka toinen en. Entä mitä ne perhoset vatsassa on ja missä tilanteissa niitä kuuluisi saada? Inhottavinta tässä kaikessa on se, että kaikki asiat on paremmin kuin hyvin. Tasaisesti. Se tässä taitaa ahdistaakin, se tasaisuus. Tietysti jokaisessa elämäntilanteessa arki tulee joskus vastaan, mutta voiko se arki olla kuitenkin erilaista eri vaihtoehdoissa? Uskon ikävä kyllä, että voi. 


En missään nimessä pidä ihmisistä jotka ajattelevat elämän kulkevan kuin sadun, prinssin tulevan hakemaan valkoisella ratsulla ja elämän menevän loppuun ihanasti ilman vastoinkäymisiä. MUTTA kai silti niitäkin on, jotka elävät 'omaa unelmaansa'. 


Terveisin Jonna 'kun mikään ei riitä'

Ps. jos jollakin muulla on yhtään samankaltaisia fiiliksiä, niin helpottakaa mun tuskaa ja tulkaa kertomaan toki :)